Menneenä viikonloppuna ämpärimme täyttyivät taas mustikoista. Lähdimme mieheni kanssa yhdessä mustikkaan, mutta tiemme erosivat melko nopeasti, kun mieheni ei malttanut kerätä yhdessä kohdassa pitkää aikaa vaan siirtyi nopeasti paikasta toiseen. Pian olinkin yksin, kun mieheni oli kadonnut puhe-etäisyydestä näköpiirini ulkopuolelle.

Noin tunnin aikana ehdin miettiä yhtä sun toista asiaa. Päällimmäisenä mielessäni on isoisän poismeno - päivääkään en ole ollut miettimättä häntä. Kauniit muistot tulevat mieleeni pienien arkisten asioiden kautta, kuten se kuinka kesäisin nautimme mansikkamaitoa vanhoista Arabian valkoisista lautasista. Muisto mansikkamaidosta tuli mieleeni, kun olimme mieheni kanssa ostamassa viiden kilon mansikkalaatikoita. Onneksi muistot säilyvät ikuisesti eikä kukaan voi viedä niitä minulta pois.

Toinen pitkään mielessäni ollut asia liittyy muuttamiseen. Ennen kuin tyttärestämme kasvaa koululainen aiomme muuttaa omakotitaloon maaseudulle, mutta sen verran lähelle kaupunkia, että esimerkiksi työmatkat pysyvät kohtuullisina. Toistaiseksi olemme vielä kaupungissa, koska minun ammattikorkeakouluopintoni ovat kesken, minkä lisäksi aloitan uudet opinnot täysin toisella alalla tammi-helmikuussa ensi vuonna - uusi koulutus on kuitenkin suoritettu noin kymmenessä kuukaudessa. Sekä tontin että meille sopivien talopakettien etsiminen on käynnistynyt!

Viikonlopun aikana tuli nautittua luonnosta myös koko perheen voimin: kävimme kävelylenkillä esikoisemme kulkiessa kantorepussa hymyssä suin.