Viikonloppuna pääsin nauttimaan ystävieni seurasta kera punaviinin. Vuorokauden irtiotto kotiäidin roolista tuntui mitä parhaimmalta, mutta kyllä sitä vuorokaudenkin aikana tulee ikävä omaa pikkuistaan. Hyvät ystävät tunnistaa siitä, vaikka ei näkisi usein, pystyy keskustelemaan samalla tavalla kuin aina ennenkin, ihan kuin välissä ei olisi ollut päivääkään näkemättä toisiamme.

Paluu arkeen tapahtui aamuharjoituksella. Kävimme mieheni kanssa läpi muutamaa tekniikkaa, mitkä kaipaavat hiomista, mutta pääsääntöisesti sparrasimme kevyesti. Vaikka minä olen poikkeuksetta se, kenelle mieheni tekee käsilukon tai kuristaa, maanantaiaamuna sain paukutella tyytyväisenä henkseleitäni, kun onnistuin tekemään hänelle yllättäen käsilukon. Mieheni ei tietenkään ottele kanssani yhtä tosissaan kuin tasoistensa kanssa, mutta siitä huolimatta se oli hieno hetki - opit näyttävät menevän perille hitaasti, mutta varmasti.

Illan sekaharjoituksissa tekniikkana käsittelimme full guardia sekä tuttuja sweeppejä. Perusasioiden kertaaminen ei ole koskaan huono asia, koska harvemmin sitä otteluitakaan voitetaan hienoilla erikoistekniikoilla vaan nimenomaan varmalla perusosaamisella.

Kisapainoon on tällä hetkellä matkaa 4,3 kiloa, mutta tässä on vielä huomioitava se, että brasilian jujutsu kimono painaa kilon tai kaksi, mikä lisää painonpudotuksen tarvetta vielä parilla ylimääräisellä kilolla.

Pari päivää rentouduimme äitini luona maaseudun rauhassa. Juoksulenkit kuuluivat sekä minun että mieheni päiviin tuolla ollessamme. Tyttäremme sai näin hyvän mahdollisuuden tutustua tuoreeseen isoäitiinsä kahden kesken ja me saimme mieheni kanssa heittää aivot niin sanotusti narikkaan hetkeksi.

Aamut käynnistyivät kodin ulkopuolellakin tattaripuurolla. Painonpudotus etenee hitaasti, mutta varmasti. Tällä hetkellä kisapainoon on 5,5 kiloa, mutta onneksi ensimmäisiin kisoihini on vielä yli puoli vuotta aikaa. Aikaa treenata, aikaa pudottaa painoa, aikaa herkutellakin kohtuuden rajoissa, kuten nytkin: kupissa kahvia ja servetin päällä kaksi palaa itsetehtyä raakasuklaata kera pistaasipähkinöiden sekä mulperien.

Synnytettyäni olen käynyt kerran viikossa vaa'alla sekä mitannut muutamat ympärysmitat kehostani. Voin iloisesti kertoa, että on kulunut 11 viikkoa synnytyksestä ja olen samassa painossa kuin ennen raskauttakin.  Kaiken kaikkiaan painoni nousi raskauden aikana 16 kiloa. Alavatsa on vielä ympärysmitaltaan suuremissa lukemissa kuin ennen raskautta, mutta eiköhän tuo vatsakin vähitellen palaudu yli yhdeksän kuukauden venymisestä.

Vielä olisi viisi kiloa pudotettavaa painoa, mitkä olen onnistunut hankkimaan keskivartalooni epäterveellisten elämäntapojen seurauksena. Viiden kilon päässä olevassa painossa minulla on aidosti hyvä olla eivätkä vaatteet kiristä. Tuossa painossa painoindeksini olisi 21,5 (normaalipainossa BMI on 20-25 välillä). Tällä hetkellä painoindeksini on 23,3. Raskausaika teki myös vatsastani pullataikinaa, mikä kiinteytynee säännöllisellä harjoittelulla, mutta varsin hitaasti minun tapauksessani - vaatteilla alimmaisen vatsamakkaran saa onnekseni piiloon.

Olisi hienoa saada kehoonsa näkyvät vatsalihakset, mutta se vaatii pitkäjänteistä työtä. Muistan lukeneeni artikkelin, missä kerrottiin, että näkyvien vatsalihaksien saamisessa ruokavalio on avainasemassa - rasvaprosentin on oltava pieni, jotta lihakset erottuvat. Totta kai liikunta on tärkeää, mutta oikeanlaisella ruokavaliolla on suurempi merkitys ja liikunnalla ikään kuin viimeistellään tämä tavoite.