Tyttäremme ollessa noin kolmen kuukauden ikäinen aloitimme kiinteiden ruokien maistattamisen. Ensimmäisenä viikkona maistoimme itsetehtyä porkkanasosetta, muutaman teelusikallisen kerrallaan. Seuraavalla viikolla kokeilimme kukkakaalisosetta ja huomenna aloitamme parsakaalisoseen maistattamisen. Porkkanasose on maistunut alusta asti erinomaisesti, mutta kukkakaalisose sai aikaan itkupotkuraivarit muutamalla ensimmäisellä kerralla. Itkusta huolimatta yritimme antaa tyttärellemme kukkakaalia edes sen teelusikallisen päivässä, mikä kannatti, koska tänään neiti söi sitä suurella ruokahalulla ilman itkua hymy huulilla.

Itsetehtynä kasvissoseet maksavat huomattavasti vähemmän kuin valmisruoat. Valmistin parsakaalisosetta viisi 200 gramman annosta ja yhdelle annokselle tuli hintaa ainoastaan noin 0,60€. Eikä soseen valmistus ole edes vaikeaa: osta mieleisiäsi vihanneksia, pese/ kuori, keitä ja soseuta sauvasekoittimella.

Mieheni viettäessä parhaillaan kesälomaa olemme parhaimmassa tapauksessa päässeet treenaamaan kaksi kertaa päivässä. Lauantaina mieheni kamppailee lukkopainissa NLO World Championchips'eissa, minkä vuoksi hänen treeninsä ovat tämän viikon osalta tehty. Sunnuntaina vuorossa on meille molemmille tuttu brasilialainen jujutsu.

Tällä viikolla minulla on tehtävänäni vielä yhdet lajiharjoitukset, kuntosaliharjoitus sekä kahvakuulakuntopiiri. Matkustaessamme koko perheen voimin Jyväskylään aloitamme samalla kevyen viikon, mikä saattaa parhaimmassa/ pahimmassa (päätä itse) tapauksessa tarkoittaa totaalilepoa liikunnasta arkipäivän hyötyliikuntaa lukuunottamatta. Jyväskylästä matkustamme vielä muutamaksi päiväksi tyttäremme kummien sekä heidän ihanan, tytärtämme kuukautta nuoremman, poikansa luokse.

Tässä lukuja tämän kuluvan viikon ensimmäisestä kuntosaliharjoituksesta:

Takareidet laitteessa 3 x 12 20kg (tein huomattavasti kevyemmillä painoilla kuin yleensä, koska polvi ei vieläkään ole täysin kunnossa)

SJMV 2 x 12 40kg, 1 x 9, 7 50kg

Lantion nosto, "siltaus" 10 kilon vastuksella 3 x 12

Ylätalja D-kahvalla 2 x 12 30kg, 1 x 10 35kg

Alatalja D-kahvalla 1 x 12 30kg, 1 x 12, 10 35kg

Hauiskääntö mutkatangolla 1 x 12, 8, 7 14,5kg

Keskitetty hauiskääntö vasaraotteella rinta penkkiä vasten 3 x 12 4kg/ käsi

Muutama päivä sitten lähetin päivähoitohakemuksen. Vaikka minä teen vuorotyötä, mieheni päivätyön ansiosta tyttäremme ei tarvitse vuorohoitoa. Ensimmäisenä hoitopaikkatoiveena oli luonnollisesti lähipäiväkotimme, mitä onkin kehuttu asuinpaikkakuntamme parhaaksi keskustan alueella. Äitiyslomani loppuu vasta helmikuun ensimmäisenä päivänä 2013, mutta hoitopaikanhakuprosessiin on varattava vähintään 4 kuukauden hakuaika.

Miksi en jää hoitovapaalle vaan laitan alle 1-vuotiaan päiväkotiin? Koen, että pystyn olemaan parempi äiti palatessani työelämään heti äitiysloman päätyttyä. Sitä paitsi pidän tekemästäni työstä eikä työelämään palaaminen tunnu senkään puolesta vastenmieliseltä.

Menneenä viikonloppuna ämpärimme täyttyivät taas mustikoista. Lähdimme mieheni kanssa yhdessä mustikkaan, mutta tiemme erosivat melko nopeasti, kun mieheni ei malttanut kerätä yhdessä kohdassa pitkää aikaa vaan siirtyi nopeasti paikasta toiseen. Pian olinkin yksin, kun mieheni oli kadonnut puhe-etäisyydestä näköpiirini ulkopuolelle.

Noin tunnin aikana ehdin miettiä yhtä sun toista asiaa. Päällimmäisenä mielessäni on isoisän poismeno - päivääkään en ole ollut miettimättä häntä. Kauniit muistot tulevat mieleeni pienien arkisten asioiden kautta, kuten se kuinka kesäisin nautimme mansikkamaitoa vanhoista Arabian valkoisista lautasista. Muisto mansikkamaidosta tuli mieleeni, kun olimme mieheni kanssa ostamassa viiden kilon mansikkalaatikoita. Onneksi muistot säilyvät ikuisesti eikä kukaan voi viedä niitä minulta pois.

Toinen pitkään mielessäni ollut asia liittyy muuttamiseen. Ennen kuin tyttärestämme kasvaa koululainen aiomme muuttaa omakotitaloon maaseudulle, mutta sen verran lähelle kaupunkia, että esimerkiksi työmatkat pysyvät kohtuullisina. Toistaiseksi olemme vielä kaupungissa, koska minun ammattikorkeakouluopintoni ovat kesken, minkä lisäksi aloitan uudet opinnot täysin toisella alalla tammi-helmikuussa ensi vuonna - uusi koulutus on kuitenkin suoritettu noin kymmenessä kuukaudessa. Sekä tontin että meille sopivien talopakettien etsiminen on käynnistynyt!

Viikonlopun aikana tuli nautittua luonnosta myös koko perheen voimin: kävimme kävelylenkillä esikoisemme kulkiessa kantorepussa hymyssä suin.

Tänä syksynä mustikanpoiminta on toiminut minulle eräänlaisena terapiana. Kävellessäni metsän keskelle, keskelle rauhaa, olen saanut olla hetkittäin ihan itsekseni. Ollessani yksin olen miettinyt kuinka olenkaan muuttunut viimeisen vuoden aikana. Vuosi sitten olin henkisesti solmussa, välillä näytti, että solmu kiristyy entisestään eikä sitä saisi enää avattua, kunnes tyttäremme ilmoitti tulostaan. En voinut uskoa, että olisin viimeinkin raskaana - minusta tulisi äiti.

Mustikanpoiminnan ohessa olen myös käsitellyt isoisäni poismenoa. "Yksi tulee, toinen lähtee": sain tyttären, mutta menetin rakkaan isoisäni. Elämän suurten kysymyksien äärellä olen miettinyt mikä tässä elämässä on ihan aikuisten oikeasti tärkeää. Pidän siitä, että ylläni olevat vaatteet ovat kauniit, hiukset laitettu eikä koti näytä sikolätiltä, mutta onko se kuitenkaan niin tärkeää. Tärkeää on sekä perhe että ystävät ja kertoa heille ääneen, että välittää.

Viiden litran muoviämpäri täytyy alle tunnissa Suomen omasta superruosta. Tulevan talven varalle olemme aviomieheni kanssa varastoineet mustikoita pakastimeen pian yli 20 litraa - kuin oravat konsanaan! Mutta vielä on mentävä metsään kerran niitä siellä tänä syksynä on.

Kun olemme olleet yhdessä mieheni kanssa mustikkametsässä, olemme keskustelleet mm. yhteisestä tulevaisuudestamme. Haaveenamme on muuttaa maaseudulle, mistä me molemmat olemme kotoisin. Olisi hienoa laittaa esikoisemme pieneen, turvalliseen, kyläkouluun kun taas suureen, tuhannen oppilaan, laitokseen. Toistaiseksi olemme kuitenkin päättäneet pysyä kaupungissa, koska minun on suoritettava ammattikorkeakouluopintoni loppuun sekä mahdollisesti aloitettava uudet opinnot ensi vuoden puolella. Onneksi aina on varaa haaveilla - se ei kevennä kukkaroa yhtään!

Keho on edelleen täynnä mustelmia, kiitos brasilialaisen jujutsun, mutta it's a part of the business. Ulkopuolisen silmin kehoni näyttää varmasti hurjalta, mutta näillä helteillä (+31,5) en edes yritä peittää mustelmia pitkälahkeisilla housuilla tai pitkähihaisilla paidoilla - tänäänkin ylläni nähtiin lyhyet farkkushortsit kera korallin värisen topin.

Ensi keväänä järjestetään brasilialaisen jujutsun Finnish Open -kilpailut, mihin myös minä aion osallistua. Finnish Openit ovat suomenmestaruuskilpailuiden ohella yhdet suurimmat kilpailut, mitä Suomessa järjestetään. Nämä kilpailut tulevat myös olemaan minun ensimmäiseni, mikä lisää jännitystä ja parantaa treenimotivaatiota.

Tällä hetkellä minulla on viikottain 3-4 lajiharjoitukset, minkä lisäksi teen kaksi kuntosaliharjoitusta sekä yhden kahvakuulatreenin. Joka toinen päivä teen erittäin kevyen vaunulenkin tyttäreni kanssa ylläpitääkseni yleiskuntoa sekä antaakseni keholleni kevyempääkin rasitusta. Kerran-kaksi viikossa pidän lepopäivän. Tarvittavien lepopäivien määrä riippuu yleisestä vireystasosta, mihin vaikuttaa mm. unen määrä, mikä on valitettavasti välillä liian vähäistä, kun taloudessa on pian kolme kuukautta vanha termiitti.

Kilpailuihin valmistautumiseen on aikaa noin kahdeksan kuukautta - stay tuned!

Viikonlopun vietimme mieheni vanhempien luona maaseudulla. Heidän luokseen maalle on aina yhtä mukava mennä, etenkin nyt, kun he ovat sanoinkuvaamattoman innostuneita tuoreesta lapsenlapsestaan. Rehun teon ollessa kuumimmillaan tuore isoisä oli vähän harmissaan, kun ei töiltään ehtinyt viettää riittävästi aikaa esikoisemme kanssa - lupasimme tulla pian uudestaan kylään.

Lauantaina pääsimme nauttimaan perinteiseen tapaan kyläjuhlista, missä tapasimme muutamia vanhoja ystäviämme. Tunnelma oli lämminhenkinen niin ulkona kuin pirtin sisälläkin, missä iskelmälaulaja Johanna Pakonen tanssitti juhlaväkeä. Suurimman osan ajasta vietimme esikoisen kummien seurassa kuulumisia vaihdellen. Lapset nukahtivat illan edetessä kiltisti vaunuihinsa meidän vanhempien jatkaessa vielä iltaa. Miestemme nauttiessa muutaman nestemäisen ohraleivän keskityimme me naiset herkkujen, kuten jäätelön ja muurinpohjalettujen syömiseen.

Sunnuntaiaamuna lähdin kevyelle lenkille auringon paistaessa lähestulkoon pilvettömältä taivaalta. Tyttäremme nukkui tyytyväisenä kantorepussa vaaleanpunaiset aurinkolasit silmillään. Vaikka lenkki ei ollut kovin pitkä (4.5km), lenkki tuntui yllättävänkin raskaalta, kun minulla oli "ylimääräinen" melkein kuuden kilon painolasti kannettavanani. Lenkiltä tullessani huomasimme, että lehmä oli poikinut pellolle - tällaisista, luonnollisista, asioista haluan meidän tyttäremmekin pääsevän osalliseksi.

Iltapäivällä keräsimme mieheni kanssa metsämansikoita pihapiirin tuntumasta sekä paistattelimme päivää pihakeinussa. Myöhemmin saimme myös ystäväpariskuntamme sekä suloisen puolivuotiaan kummityttömme luoksemme maalle. Kummityttömme isosisko oli hurjan kiinnostunut pellolla laiduntavista lehmistä, mitä olisikin pitänyt mennä heti katsomaan. Me aikuiset vaadimme kuitenkin ensin iltapäiväkahvia ennen kuin lähdimme pellon laidalle.

Pari viikkoa sitten vietimme tyttäremme ristiäisiä. Tyttäremme etunimen olimme käytännössä päättäneet ennen hänen syntymäänsä, mutta toista nimeä mietimme pitkään. Harkitsimme myös ettei tyttärellämme olisikaan kuin yksi etunimi - aivan kuten isällään.

Kevättalvella olimme ravintolaillallisella, missä naapuripöydässämme ruokaili melko tempperamenttinen pieni tyttö perheensä kanssa. Leikkipaikalla tyttö vei lelut isompien poikien käsistä eikä vanhempiensa kielloista sekä kehotuksista huolimatta meinannut malttaa antaa pojille leluja takaisin. Tytön vanhemmat kutsuivat tyttöä nimellä, minkä me molemmat kuulimme, katsoimme toisiamme ja nyökkäsimme - se oli siinä.

Tyttäremme molemmat nimet ovat perinteisiä suomalaisia nimiä. Ensimmäinen nimi on peräisin Englannista ja on ollut suomalaisessa kalenterissa vuosina 1872-1928, mutta tuli takaisin almanakkaan uudessa kirjoitusasussa muutama vuosi sitten. Toinen nimi on ollut suomalaisessa almanakassa samoihin aikoihin kuin ensimmäinen nimikin, mutta tuli takaisin kymmenen vuotta aikaisemmin.

Kaste suoritettiin äitini kauniissa puutarhassa lähimpien sukulaisten sekä ystävien ympäröimänä. Kastepappina meillä oli yhteisestä toiveestamme perhetuttumme, mikä teki tilaisuudesta entistä tunnelmallisemman sekä intiimimmän, kun pappi tiesi taustoistamme tavanomaista enemmän. Lauloimme kaksi virttä akustisen kitaran säestämänä, mikä varmasti teki laulamisesta astetta helpompaa useimmille vieraillemme. Mieheni tosin olisi halunnut laulaa enemmänkin, mutta minun pyynnöstäni päädyimme säästämään kanssajuhlijoiden korvia.

Onneni on olla Herraa lähellä,

turvata voin yksin Jumalaan

Onneni on olla Herraa lähellä,

tahdon laulaa hänen teoistaan

Kun virallinen osuus oli takana siirryimme seurustelemaan elämämme tärkeimpien ihmisten kanssa kera kahvikupillisen sekä täytekakkupalan.