Pari viikkoa sitten vietimme tyttäremme ristiäisiä. Tyttäremme etunimen olimme käytännössä päättäneet ennen hänen syntymäänsä, mutta toista nimeä mietimme pitkään. Harkitsimme myös ettei tyttärellämme olisikaan kuin yksi etunimi - aivan kuten isällään.

Kevättalvella olimme ravintolaillallisella, missä naapuripöydässämme ruokaili melko tempperamenttinen pieni tyttö perheensä kanssa. Leikkipaikalla tyttö vei lelut isompien poikien käsistä eikä vanhempiensa kielloista sekä kehotuksista huolimatta meinannut malttaa antaa pojille leluja takaisin. Tytön vanhemmat kutsuivat tyttöä nimellä, minkä me molemmat kuulimme, katsoimme toisiamme ja nyökkäsimme - se oli siinä.

Tyttäremme molemmat nimet ovat perinteisiä suomalaisia nimiä. Ensimmäinen nimi on peräisin Englannista ja on ollut suomalaisessa kalenterissa vuosina 1872-1928, mutta tuli takaisin almanakkaan uudessa kirjoitusasussa muutama vuosi sitten. Toinen nimi on ollut suomalaisessa almanakassa samoihin aikoihin kuin ensimmäinen nimikin, mutta tuli takaisin kymmenen vuotta aikaisemmin.

Kaste suoritettiin äitini kauniissa puutarhassa lähimpien sukulaisten sekä ystävien ympäröimänä. Kastepappina meillä oli yhteisestä toiveestamme perhetuttumme, mikä teki tilaisuudesta entistä tunnelmallisemman sekä intiimimmän, kun pappi tiesi taustoistamme tavanomaista enemmän. Lauloimme kaksi virttä akustisen kitaran säestämänä, mikä varmasti teki laulamisesta astetta helpompaa useimmille vieraillemme. Mieheni tosin olisi halunnut laulaa enemmänkin, mutta minun pyynnöstäni päädyimme säästämään kanssajuhlijoiden korvia.

Onneni on olla Herraa lähellä,

turvata voin yksin Jumalaan

Onneni on olla Herraa lähellä,

tahdon laulaa hänen teoistaan

Kun virallinen osuus oli takana siirryimme seurustelemaan elämämme tärkeimpien ihmisten kanssa kera kahvikupillisen sekä täytekakkupalan.